Guru

Guru

”Jonkin alan huippu tai osaajan maineessa oleva henkilö, usein kouluttaja, spesialisti tai opettaja.”

Guru (sanskritiksi गुरु, ’opettaja’) on henkilökohtainen, valaistunut opettaja. Gurujen tärkeimpiä tehtäviä ovat initiaatio ja opettaminen.”

Juha Ojaniemi | Juha.Guru

Initiaatio

[Lat. initiare: vihkiä, tutustuttaa, perehdyttää; < initium: alku, alkuaineet; salamenot.]
Opetuksella on alku, kulku, ja loppu.
Opetus alkaa sillä, että opetettava päättää ottaa vastaan opetusta ja opettaja päättää opettaa. Näiden kahden tulee silloin tarkoittaa toisiaan.
Ihmiskunnan traditiossa on sellaisia elämänohjeita, joita uskotaan niin tosiksi, että niitä sanotaan Maksiimeiksi. Antiikin kreikassa vuosina 55 – n. 135 elänyt filosofi Ἐπίκτητος on luonut niistä yhden: ”Ihmisen on mahdotonta oppia sitä, minkä hän luulee jo tietävänsä.”
Edellytys onnistuneelle initiaatiolle on se, että opetettava hylkää ennakkoluulonsa ja on valmis oppimaan.

Opettaminen

[Opetuksen osa, jossa henkilö auttaa tai ohjaa toista henkilöä oppimaan]
Oppiminen ei ole pelkkää opettamisen vastaanottoa. Oppiminen edellyttää omaa asioihin perehtymistä.
Opettaminen on turhaa, ellei opetettava tahdo oppia.
Tahto on sana, joka sisältää sisäisen kalibroinnin. On helppoa sanoa: ”Haluan miljonääriksi.” Kalibrointi tapahtuu sen takia, että tahdosta seuraa työtä tavoitteen saavuttamiseksi. Haluaminen ei tuollaista työtä saa seurauksenaan. Miljonääriksi tahtominen saa aikaan ison työn ja keskittymisen tahdon päämäärään ja keinoihin sen saavuttamiseksi.

Guru

[X * Y = ?]
Havainnollistan Guru-logiikkaa matematiikalla. Tuossa mainitut X ja Y ovat suureita, joista yksi kuvastaa opettajan sitoutumista opettamiseen ja toinen kuvastaa oppilaan sitoutumista oppimiseen. Yhtälössä on kertomerkki mm. siksi, että tämän gurun tähänastinen elämänkokemus kertoo saavutetun oppimisen olevan enemmän kuin opettajan ja oppilaan työpanos yhteensä. Mutta jos molemmat eivät tee työtä nollasta poikkeavalla määrällä, on lopputulos aina pyöreä nolla (0).
Opettaminen on turhaa, ellei opetettava tahdo oppia.
Tahdotko oppia minun avullani? Kutsu Guru!

Toimeentulo

Sinä maksat gurun toimeentulon.
Guru tarvitsee paikan asua, vaatteita, ruokaa ja juomaa. Ja kaikki muukin on ihan kivaa. Sinulla on valittavanasi kaksi tapaa osallistua:
1. Palveluiden ostaminen
2. Lahjoittaminen
Palveluita voit ostaa työnantajaltani, joka maksaa minulle palkkaa.
Ja kun tahdot lahjoittaa, olet silläkin auttamassa gurun toimeentuloa.

Tahdotko oppia?

Yhteistyössä voimme luoda parempaa tulevaisuutta. Sinulle, minulle, meille, heille…

Tahdotko? Oppia?

Jos jostakin syystä luet tätä, olet oletettavasti valinnan edessä.
Valinta on se, klikkaatko ”Kutsu Guru.”

Guru-Portfolio

Gurua.

Cover for Guru Juha
7
Guru Juha

Guru Juha

Guru Juha. Huippu tai osaajan maineessa oleva henkilö, usein kouluttaja, spesialisti

11 months ago

Guru Juha
"public fig·​ure. : an individual or entity that has acquired fame or notoriety or has participated in a particular public controversy see also limited purpose public figure compare public official. Note: A public figure must prove actual malice in order to prevail in a defamation action."Merriam-Websrter Dictionary ... See MoreSee Less
View on Facebook

11 months ago

Guru Juha
When did I become a Public Figure? ... See MoreSee Less
View on Facebook

12 months ago

Guru Juha
Pyhällä apostolilla Johannes teologilla on munaa. Ikonissaan. ... See MoreSee Less
View on Facebook

What My Clients Says

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit.

John Doe

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Jenna Smith

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Samuel Stevens

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Stay In Touch

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit.

Scroll to Top
Soita Gurulle