Mies oitis makeasuinen,
nainenkin nisuttavainen:
Sekoita se mesijuoma,
mausta mainio valmiiksi.
Tuo voisi olla kalevalainen perinneruno. Ehkäpä siitä tulee sellainen?
Valmistusohje
Halajatko jaloa juomaa? Viinisimaa tekivät jo viikingit. Suomessa siitä käytetään nimitystä sima.
”Nimitys sima on luultavasti Skandinavian kautta tullut germaaninen laina. Vanhoissa kansanrunoissa se esiintyy hunajaa tarkoittavan mesi-sanan parina, usein loitsuissa, joissa mehiläinen lähetettiin hakemaan parantavaa voidetta: ”Mehiläinen ilman lintu, Nouse siipesi nojahan, Kanna mettä Metsolasta, Simoa Tapiolasta, Mesi keitä kielelläsi, Sima suussasi sulaja, Kipiöille voiteheksi.” Myös vanhimmat sanakirjat mainitsevat sanalle sima vain merkitykset ’kukkien makea neste, hunaja’.”
– Kotimaisten kielten keskus
Viinisiman valmistus alkaa sillä, että keräät itsellesi jotakin makeaa. Olosuhteista riippuen makeus voidaan saada esimerkiksi medestä, mahlasta, hunajasta, makeista kasviksista, tai mitä makeaa sattuukin löytymään.

Pese valmistusastia puhtaaksi. Astia voi olla tynnyri, leili, sammio, sanko tai muu soveltuva astia. Sijoita keräämäsi makea valmistusastiaan. Sen jälkeen lisää haaleaa puhdasta vettä.

Lisää astiaan puhdasta haaleaa vettä. Veden lämpötila on alle kädenlämpöinen.

Ota jotakin hämmentävää. Puhdas, tukevavartinen kauha tai keppi tai muu soveltuva astalo on oiva väline sekoittamiseen. Sekoita.

Nyt on tärkeää sekoittaa aluksi varovasti. Makea ei saisi jäädä paakuiksi. Sen jälkeen lisää haaleaa puhdasta vettä.



Nyt sinulla on makeaa haaleaa puhdasta vettä astiassa. Sen jälkeen lisätään hiiva. Viskaa hiivat astiaan lisukkeeksi. Sen jälkeen sekoita jälleen.


Kun olet sekoittanut hiivan makeaan veteen astiassa, peitä astia kannella. Kannen tulee olla tiivis, kunhan se ei ole täysin ilmatiivis. Ilmatiiviissä astiassa on tämän juoman valmistuksessa räjähdysvaara!
Siirrä astia suojaiseen paikkaan, jossa ei ole vetoa. Anna juomasi käydä. Käymisen huomaat alkaneen, kun astian makea hiivavesi kuohuu. Käyminen sujuu parhaiten lämpötilassa, jossa ihminenkin viihtyisi. Ei ihan kesähelteeksi saakka, mutta mukavan lämmin on sopiva paikka. Anna käydä siihen saakka, kunnes juoma maistuu sopivalta.

Kirjoitan tälle osalle jatkoa, kunhan juoma alkaa maistua sopivalle. Tulethan pian takaisin.