Guru
”Jonkin alan huippu tai osaajan maineessa oleva henkilö, usein kouluttaja, spesialisti tai opettaja.”
”Guru (sanskritiksi गुरु, ’opettaja’) on henkilökohtainen, valaistunut opettaja. Gurujen tärkeimpiä tehtäviä ovat initiaatio ja opettaminen.”

Luominen
Luominen on jonkin uuden ja omaperäisen tuottamista.
Uusi on iältään pieni (esine tai asia); vasta tai äskettäin ilmestynyt tai saatu; käyttämätön, vähän aikaa ollut; viimeinen, viime.
Omaperäinen on oma, itsenäistä alkuperää oleva, itsenäinen, omapohjainen. Esimerkiksi: Kielen vanha omaperäinen sanasto. Omintakeinen, omalaatuinen, erikoinen, erikoislaatuinen, persoonallinen. Esimerkiksi: Tutkijana lahjakas ja omaperäinen.
Tuottaminen on toimintaa, jossa saadaan aikaa jotakin.
Itsenäinen on toisista riippumaton.
Tässä vaiheessa on syytä esittää itselleen kysymys: Olenko toisista riippumaton? Jos vastaus on ei, on äärimmäisen vaikeaa luoda.
Minä olen luojana saanut apua monilta. Koska olen ottanut avun vastaan, en ole toisista ainakaan täysin riippumaton. Koska silti pystyn luomaan, päättelen, ettei riippumattomuuden tarvitse olla sataprosenttinen.
Mitä olen luonut?
Tähän kirjoitan ehkä joskus jotakin.

Lue
Lukeminen on kirjoituksen tulkitseminen mielleyhtyminä. Mielleyhtymä on mielteiden kytkeytymistä. Mielle on havaintoihin pohjautuva yleensä välittömiin ärsykkeisiin liittymätön psyykkinen aines.

Tutki
Tutkiminen on perehtymistä. Selvän ottaminen jostakin. Perehtyminen on läheistä tutkimista. Tämä johtaa siihen, että tutkija ja tutkimisen kohden lähentyvät.

Tee
Tekeminen on suoritteen tuottamista. Tekemisellä on aina vaikutus. Suorite on tekemisen aikaansaannos. Se, mitä tekemisellä on saatu aikaan, on luomus.
Luominen on työtä
Yhteistyössä voimme luoda parempaa tulevaisuutta. Sinulle, minulle, meille, heille…
Luomiskokemuksia
Paljon olen luonut, ja monesta ottanut opiksi.
1970?->
Opin lukemaan kolmevuotiaana. Siitä lähtien olen lukenut. Tätä kirjoittaessani odotan saapuvaksi tilaamaani kirjaa.
1966?->
Tutkimisen aloitin viimeistään jo äitini kohdussa ollessani. Tutkiminen on hieno seikkailu.
1966?->
Tekemisellä olen luonut teoksia, toisin sanoen luomuksia. Kirjoitan joistakin luomuksistani tälle sivustolle.
Luomusten Portfolio
Tähän kerään joskus kuvitusta.



What My Clients Says
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit.

John Doe
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Jenna Smith
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Samuel Stevens
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.
Stay In Touch
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit.