Tiistain aforismi / meemi
Tiistait ovat hyväksi terveydelle. Mitä useampia niitä kokee, sitä vanhemmaksi elää.
Tiistait ovat hyväksi terveydelle. Mitä useampia niitä kokee, sitä vanhemmaksi elää.
Viikinkiviinisi kirkastaminen Kun juoma on sopivan makuista, on se syytä kirkastaa. Kirkastamisen tarkoitus on poistaa juomasta sakka, kuten hiiva. Sekä maku että ulkonäkö paranevat kirkastamisella. Ainakin siis viikinkisiman, juojasta en lupaa mitään. Kirkastamiseen tarvitaan jotakin sellaista, joka sitoo sakan itseensä ja sakka sitten valuu sen kanssa astian pohjalle. Muna soveltuu mainiosti. Itse käytin kananmunaa. Muutkin …
Perinteisen viinisiman (kiljun, siman) valmistus, Osa 2 ⛪ Lue lisää »
Kas. Tuolla linnanherrana oleminen onkin mielenkiintoista. Nyt liittoumamme johtaja on kadoksissa, ja hänelle valitaan seuraajaa. Olen näköjään automaattisesti ehdolla, koska aiempi johtaja on nimittänyt minut virkaan.
Näin siinä sitten kävi kun yli 25 vuoden tauon jälkeen kokeilee jotakin tietokonepeliä. Liittouma nimeltä ARAB on yöllä käynyt ryöstöretkellä. Linna on liekeissä. Ei sitten muuta kuin vahvistamaan muurin puolustuksia. Onneksi linnaa on myös mahdollista siirtää. Siirsin linnan kuninkaan linnan lähelle, josko siellä kulkisi vähemmän ryöstelyjengejä.
Nytpä tällä gurulla on hallinnassaan keskiaikainen linna. Tietokoneella, nimittäin.
Jokusen vuoden nuo radioamatöörilaitteet ovat odotelleet. Tänään pääsin lopulta taas radioaalloille. Radioluvat olen pitänyt voimassa. Omat asematunnukseni ovat OH1FDU ja OH10JO. Juhien radiokerhon asemalla saatat kuulla minut myös asematunnuksilla OH1J ja OH1ABY. Parvekeantenni on ollut parvekkeella jo vuosia Kerrostalossa asuminen tuo omat haasteensa radioamatööritoiminnalle. Siksi minulla on ollut antenneja parvekkeella jo vuosia ja olen ottanut …
Hankin joskus jukeboxin. Tiedäthän, sellaisen laatikon, josta kuuluu musiikkia. Jukeboxini lopetti yhteistyön. Valot syttyivät, mutta musiikkia ei enää kuulunut. Tein potilaalle autopsian, koska tahdoin nähdä omin silmin, voiko tilanteen korjata. Hieman hapettumia oli vaivana tällä Jukebox-potilaalla. Kun sain tuon toimimaan, niin sitten vaan kansi kiinni ja Jukebox omalle paikalleen. Ai niin, tervetuloa kyläilemään. Keittiön pöydällä …
Kalenterissa lukee: Pitkäperjantai; ankara paasto. Paastoaminen on toisten ihmisten auttamista ja resurssien vapauttamista itseltä toiselle. Avun vastaanottaminen voi tuntua vaikealta. Helpotetaanpa asiaa hiukan. Nykyaikana on käytettävissä tekniikkaa, joka mahdollistaa nopean lahjoittamisen. Olen tutkinut useita sellaisia teknisiä järjestelmiä. Monissa on asia tehty hankalaksi ja hitaaksi. Osassa pitää lähetellä todisteita, että on oikeasti se joka on. Esittelen …
Lahjoita tarvitsevalle – Tee lahjoittamisesta helppoa Lue lisää »
Mies oitis makeasuinen,nainenkin nisuttavainen:Sekoita se mesijuoma,mausta mainio valmiiksi. Tuo voisi olla kalevalainen perinneruno. Ehkäpä siitä tulee sellainen? Valmistusohje Halajatko jaloa juomaa? Viinisimaa tekivät jo viikingit. Suomessa siitä käytetään nimitystä sima. ”Nimitys sima on luultavasti Skandinavian kautta tullut germaaninen laina. Vanhoissa kansanrunoissa se esiintyy hunajaa tarkoittavan mesi-sanan parina, usein loitsuissa, joissa mehiläinen lähetettiin hakemaan parantavaa voidetta: …
Perinteisen viinisiman (kiljun, siman) valmistus, Osa 1 ⛪ Lue lisää »